"Ja me toivotamme ikävää, synkkää, kylmää, pimeää ja oikein surullista joulua!"

Joulu oli ennen yksi ehdoton suosikkijuhlani, ehkä jopa se kaikista paras koko vuotena. Muistan, kun lapsena innostus ja huuma alkoi heti joulukuun alettua, kun koulussa alettiin askarella joulukoristeita ja -kortteja, sai avata ensimmäisen luukun suklaakalenterista (tai mikä vielä parempaa, äitin tekemästä juuttikangaskalenterista, jossa oli 24 taskua ja joka aamu yhteen taskuun ilmeistyi jotain askartelutarvikkeita, kyniä ja muita pieniä juttuja!) ja kotiakin alettiin pikkuhiljaa koristella jouluiseksi. Joka vuosi mentiin kirkkoon kuuntelemaan kauneimmat joululaulut, varsinaisessa joulukirkossa harvemmin kävimme. Aatonaattona kuusi tuotiin sisään ja siihen laitettiin kynttilät, mutta loppukoristelu tapahtui vasta aattoaamuna samalla kun telkkarista pauhasi Joulupukin Kuumalinja ja Lumiukko. Aamupäivällä syötiin riisipuuroa ja odotettiin iltahämärään, jolloin koko perhe kokoontui herkkuja notkuvaan pöytään syömään yhdessä. Parasta oli, kun ruuan jälkeen lähdettiin iskän kanssa etsimään joulupukin jälkiä lähikaduilta ja aina kun tulimme takaisin lahjat olivat mystisesti ilmestynet kuusen alle. Koska perheemme ei koskaan ole ollut uskonnollinen, meillä joulu on aina keskittynyt rentoutumiseen, hyvään ruokaan, lahjoihin ja tärkeimpänä perheen yhdessäoloon.
            Nykyään joulu tuntuu olevan vain yksi tavanomainen juhlapyhä muiden joukossa, siitä on hävinnyt kaikki se taianomaisuus ja päivä tuntuu sujuvan rutiinilla läpi. Toki nautin rentoutumisesta, lahjojen antamisesta ja hyvästä ruuasta, mutta se ei tunnu enää samalta, ei kovinkaan erityiseltä. Suurin syy on varmasti hajanaisuus, jolla perhe kokoontuu. Kun veljillä on jo omat perheensä, aatto tuntuu olevan kauhean aikataulutettu: vanhempi veljistä tulee vaimonsa kanssa sillon ja sillon, mutta eivät voi viipyä kauan kolmen koiran takia, toinen veli tulee vaimoineen ja lapsineen taas ihan toiseen aikaan ja jatkavat kiireellä viettämään loppujoulua vaimon sukulaisten luokse. Itse taas kaipaisin välillä yksinoloa ja haluaisinkin jo kotiin, mutta tiedän äitini harmistuvan, jos en jää ainakin yhdeksi yöksi. Ensi joulun ajattelinkin viettää ihan omassa kodissani yksin ja kutsua vain parhaan ystäväni rentoutumaan kanssani, jos hänellä ei ole muita suunnitelmia. Koristelisin kodin kunnon joulutunnelmaan ja tekisin itse kaikki jouluruuat, enkä istuisikaan valmiiseen pöytään. Noh, onneksi tuohon on vielä vuosi aikaa, mieli ehtii muuttua moneen kertaan.
                Tämä joulu sujui multa lähinnä nukkuen, olen ollut viikonlopusta asti hieman flunssassa ja aattoaamuna se sitten iski kunnolla: en jaksanut pysyä edes hereillä, muuten kuin ruokailujen ajan. Joulupäivänä kiirehdinkin jo takaisin Turkuun, en pelkästään pupun hoidon takia, vaan koska huomasin ärsyyntyväni jatkuviin herätyksiin ja meteliin, enkä halunnut alkaa äksyilemään vanhemmilleni. Halusin myös nopeasti takaisin Turkuun siivotakseni Liinan luona, jotta voisin edes vähän ilahduttaa hänen joulun sujuttua ei-niin-hyvin. Ja paras juttu koko joulussa oli Liinan järjestämä aarteenmetsästys, jossa poukkoilin ympäri hänen kotiaan kirjelappusissa olevien vihjeiden perusteella ja löysin kolme lahjaa! Ihan parasta! Nyt alan suunnittelemaan uutta vuotta, josta toivon mukaan tulee paras ikinä (vaikka se ei sujuisikaan täydellisesti, tämä varmasti voittaa viime vuoden lapsenvahtina olemisen).

Olen tainnut olla erityisen kiltti tyttö tänä vuonna.
Sikamakee matto, patalappu ja pöllöavaimenperä löytyi Liinan aarteenmetstästyksestä.
Tontun sain kummeiltani.
Nuottikirjat ja lahjakortit vaatekauppoihin tulivat vanhemmilta.
Kaksi apinapyyhettä sain veljetä ja hänen vaimoltaan.

 Loppuun vielä luvattu kuva valmiista hamahelmimobilesta, jonka väkersin Liinalle.