Reissuvihko osa 2: Toinen Todellisuus

Euforiaa, tuskaa, onnellisuutta, ahdistusta, avartunut mieli 

ja viimein: 

lopullinen irti päästäminen.

24. - 27.07.2014

 Koin tähän astisen elämäni mielettömimmän ja oman olemassaoloni mullistavimman matkan itseeni.

Tämän henkilökohtaisen level uppauksen ympäristönä toimi Mäntyharjun Tiilikkala, 

metsän siimekseen luotu henkeäsalpaava Toinen Todellisuus: Metsäfestival 2014.

Viimeisen vuoden kestänyt odotus oli vihdoin ohi ja Liinan mummin kääntäessä auton Tiilikkalassa sijaitsevalle pikkutielle huomasin paikallaan istumisen vaikeutuvan merkittävästi. Tämän kesän ehdoton kohokohta, josta ollaan unelmoitu enemmän tai vähemmän, aukeni pikkuhiljaa silmieni eteen. Käsinmaalatussa kyltissä oli se sana mihin loppui normaali savolainen maalaismaisema normaaleine ihmisineen ja tavallisine arkineen, johon kuuluvat postilaatikosta tunkevat laskut, tukalassa helteessä normaalia rasittavampaa ja ärsyttävää työntekoa, välinpitämättömyyttä, erimielisyyksiä ja happamia naamoja. Kyltissä lukeneen Metsäfestival 2014 -tekstin vieressä oli nuoli, joka osoitti suunnan aivan toisenlaiseen maailmaan. Sellaiseen maailmaan jossa jokainen on hyvällä tuulella, hymyilevät ja juttelevat vieraille. Maailmaan jossa jokainen kerää jokaisen oman (ja vähän muidenkin) roskansa ja jonne jokainen lipun ostanut festarivieras on tullut vain ja ainoastaan nauttimaan. Nauttimaan luonnosta, musiikista, ihmisistä. Itseaiheutetuista fiiliksistä, jotka vain paranevat koko ajan, fiiliksiä joihin liitettynä sana "nauttia" on aivan liian laimea ja riittämätön kuvaus.

Rannekkeen lunastamisen ja ympäristömaksun suorittamisen jälkeen suunnattiin askeleemme aivan täyteen tumpatut (olin varautunut suurinpiirtein mihin tahansa eteentulevaan tilanteeseen) reppu ja rinkka selässä leirintäalueelle vievää metsätietä kohti. Hetken kävelyn (ja luultavasti litran verran vuodatetun hien) jälkeen peltomainen aukea tuli esiin puiden takaa, jossa muutama hassu ihminen oli jo pystyttämässä omia leirejään, jotka tulevat seuraavan neljän päivän aikana toimittamaan kodin ja oman turvapaikan virkaa. Varjoisa läntti pusikoiden katveessa kulkutien läheisyydessä valikoitui meidän väliaikaisen kodin perustuspaikaksi. Paikka oli muuten todella hyvä, mutta muutaman tunnin päästä totuus varjopaikasta paljastui, kun keskipäivän kuumin aurinko porotti suoraan meidän telttaan. Olimme kuitenkin jo kasaneet mun pikkuruisen kahden hengen kupoliteltan (ja onnistuttiin siinä vielä yllättävän nopeasti ja näppärästi!) ja aseteltu toinen mukana olleesta kahdesta pressusta terassiksi teltan eteen, unohtamatta tietenkään sateenvarjoista, kotinarusta ja sellasista jämäkistä klipsuista rakennettua aurinkovarjoinstallaatiota, jotta saimme varjoa pikku pressuterassillemme. Nostatettiin hyvä fiilis heti kun mahdollista ja istuskeltiin Liinan kanssa terassilla todistelemassa toisillemme, että me nyt todella olemme täällä ja tästä alkaa neljä päivää kestävä kaikkien aistien karnevaali: näkö, kuulo, tunto, maku ja haju ovat kaikki edustettuina, kaikille jotakin.

Pressuterassilla fiilistelyä ennen festarialueelle lähtemistä, aika muikeeta menoa!

Pienen fiiliksen nostatuksen ja terassilla nostatuksen fiilistelyn jälkeen otettiin suunta kohti keskelle metsää johtavan osittain aidatun käytävän alkua ja käytävän portittomalla portilla palloilevia järjestyksenvalvojia kohti. Pintapuolisen kassitarkastuksen jälkeen astuttiin alkuvaiheessa aukealla kulkevaan aidattuun käytävään, joka johdatti meidän satumaiselle metsätielle, jonka varrella oli värillisiä spotteja. Spotit eivät tietenkään keskellä aurinkoista päivää näkyneet mihinkään, mutta niiden olemassaolo kuiskaili lupauksia siitä miten ne muuttavat auringon laskettua metsätien täydelliseksi satumetsäksi, jossa kaikki on mahdollista ja voi tapahtua aivan mitä tahansa. Metsätie päättyi täysin keskelle metsään luotuun nurmiaukioon, jossa oli suorastaan hellyttävän suloinen pieni basaarialue, jonka muodostivat pienet koruja, vaatteita, käsitöitä, harrastusvälineistöä tarjoavat kojut ja ajatuksella sisustetut miniatyyriravintolat uskomattoman laajalla valikoimalla kojujen ja ravintoloiden lukumäärän huomioon ottaen. Nurmikentältä lähti metsäteitä kolmelle eri lavalle: ensimmäisen päivän kiinni olleelle Metsä Stagelle, jossa lukuisat myös reilusti tanssilattian ulkopuolelle sijoitetut uv- ja värivalot yhdistettynä valtavan kokoiseen hiljalleen tuulen mukana liikkuvaan deko, hieman pienempikokoiselle Trailerpark Stagelle, jonka luonnolliseen sahanpurulla päällystetylle tanssilattialle oli jätetty upeita puita sinne sun tänne, jotka toimivat selkänojina puun juurella istuville ihmisille, mutta pystyyn jätetyillä puilla oli toinenkin tärkeä tehtävä: ne nimittäin toimivat koko tanssilavan ylle levittäytyvien sanoinkuvaamattoman upeiden uv-valojen loisteessa suorastaan henkiin heräävien fluorodekojen tukirakenteena, jotta niiden muodostama henkeäsalpaavan upea dekokatto levittyisi koko tanssilattian ylle värispottien ja uv-valojen räjäyttessä yhdessä lavalla olevan valoshown ja korvia huumavan kovalla pauhaavan psytrancen kanssa kaikki aistit päästä varpaisiin valtaavan psykedeelisen nirvanan. Houkuttelevuutensa vuoksi vaikeasti ohitettavan Trailerpark Stagen vierestä kulkeva metsätie vie Trailerparkin taakse, jossa erivärisillä spoteilla valaistun väljän "lehtipuumetsän" taakse on raivattu täysin aukea tanssilattia suuren Drop Zone Stagen eteen ja lavan rakenteisiin heijastetaan upeita visuaaleja täydentämään musiikin ja muiden tanssijoiden luoman fiiliksen antamaa elämystä. Rennompaa ja rauhallisempaa loungemeininkiä tarjosi em. lavoista hieman etäämmälle pystytetty Chill-alue, jossa Arc of Carnival -lava vastasi musiikista ihmisten lekotellessa valkoisten harsokatosten alla suurien, värikkäiden ja uskomattoman yksityiskohtaisten uv-maalausten ympäröimänä. Chillissä oli myös mahdollista päästä hierontaan ja saunaan, jos auringon tuottama lämpö ei ihan vielä riittänyt. Alueella oli myös helvetin pitkän ja kiertoteitä pitkin kiemurtelevan pusikkoisen metsäpolun päähän pystytetty Swamp Stage, nimensä mukaisesti suomättäille rakennettu pikkulava sahanpuruisine tanssilattioineen.

Ensimmäisen festaripäivän kääntyessä pimeään iltaan, koko alue heräsi henkiin tavalla, joka lumoaisi ihmisen kuin ihmisen, vauvasta vaariin vaikka muuten ei tämänkaltaisesta kulttuurista pitäisikään. Pyörimme alueella rauhaksiin, välillä pitkiäkin aikoja istuskellen, koska jokaisella askeleella näkipiiriin tuli jotain uutta pysähdystä vaativaa ihmeteltävää ja fiilisteltävää, jonka takia nopea liikkuminen paikasta toiseen oli käytännössä täysin mahdotonta. Itselläni oli niin sanoinkuvaamattoman hyvä, onnellinen ja rentoutunut olo, et tunsin jossakin kohtaa suurta kiusausta tirauttaa itkua pelkästä onnesta. Vaikka kiertelimme alueella, vietimme eniten aikaa suorastaan nimeämme huutavassa Trailerpark Stagella, istuen puiden juurella ja katsellen hulluna tamppaavaa ihmisten kirjoa, joka oli ehkä randomein otanta ikinä. Kaikenkokoisia, -näköisiä, -ikäisiä, -tyylisiä, -sukupuolisia ja ihmisiä jotka herättivät mussa kysymyksen "Miten helvetissä sunkaltainen ihminen on tänne eksynyt?", koska viisissäkymmenissä olevan kuivakan kirjastonhoitajan näköinen ihminen on viimeinen ihmistyyppi, jonka odottaisi olevan tämänkaltaisessa tapahtumassa. Ei sillä, se oli tosi siistiä nähdä nämä täysin erilaiset ihmiset tanssimassa sulassa sovussa omassa tilassaa, juuri sillä tavalla kun heistä parhaalta tuntui. Itse kiinnitin huomiota tanssivien miesten suureen määrään, koska esim. baarien tanssilattioilla oikeasti tanssivat miehet on häviävän pieni kuppikunta, yleensä se miesten "tanssiminen" kun on joko täysin läpäksi heitettyä ostoskärryt-, virvelinheitto- ja puurokauhamuuveja taikka enemmän tai vähemmän epätoivoista liikehtimistä määränpäänä päästä naisten perseisiin kiinni. Metsässä tanssiminen oli muutenkin täysin eri sfääreissä, kuin yökerhoissa ja ravintoloissa tanssiminen. Kaikki tanssivat täysillä, keskittyen vain omaan haluunsa liikkua musiikin tahdissa välittämättä sellaisista asioista kuin "miltä mä näytän", "tanssinko ´oikein´", "apua en pysty liikkumaan enempään liian tiukkojen tai lyhyiden vaatteiden vuoksi tai 15 senttisten korkojen takia, joiden kanssa pelkästään paikallaan seisominen tasapainossa on ihan tarpeeksi haastavaa. Täällä ihmiset olivat karsineet kaikki tiellä olevat turhakkeet kuten kengät tai ns. bilevaatteet pois, jotta mikään ei hidastaisi tai keskeyttäisi tuntikausien tanssimaratonia (yhtenä päivänä näin naisen, joka oli ottanut polvituet mukaansa ja kävi kesken tanssimisen pukemassa ne päälleen, jotta voisi jatkaa tanssimista!). Enkä nähnyt ainuttakaan huonoa tanssijaa, vaikka tanssityylien skaala oli aivan laidasta laitaan, mukanaan todella erikoisia tai suorastaan ihan vitun outoja tapoja tanssia, mutta kuintenkaan huonoa tai osaamatonta ei niiden satojen tamppaavien ihmisten seasta löytynyt. Ensimmäinen yö vilahti hetkessä ohi ja aamun valkeneminen pääsi yllättämään meidät istuskellessamme Chillialueella.

Perjantain aamupäivä kului nukkuessa (tai sitä yrittäessä) meidän omassa pikku matkasaunassa. Aamuyön ajan kosteutta kerännyt täyteen tupattu teltta oli suhteellisen nihkeä keskipäivän auringon porottaessa suoraan yläpuolella ja celsiusten kivutessa ulkona +33 asteen kieppeille. Olent edelleen  täysin vakuuttunut, että jos oltais kasattu kiviä teltannurkkaan ja heitetty sinne vettä, niin meillä olis ollut täysin toimiva ja paloturvallinen kiuas kivana lisävarusteena. Teltan tukalan kostean lämpötilan ja hapenpuutteen pakottamina ryömimme terassille röökille ja aamupalalle, jonka jälkeen perjantaipäivä kului siellä täällä haahuilessa, mun peseytyessä teltan ja pusikon väliin kyhäämässäni MacGyver -tyyppisessä (materiaalina sateenvarjo x2, kotinaru, pressu, pyykkipoikia ja telttaklipsejä) näkösuojaratkaisussa leirintäalueen pressusuihkujen petettyä mut ja infopisteellä norkoilessa laturipaikan toivossa. Joskus yhdeksän kymmenen aikaan illalla Metsästage avasi vihdoin ja viimein porttinsa ja lavan korkkasi Ozric Tentacles meidän korkatessa spessueväät. Euforisen tutkimusmatkailun yksi kohokohdista mun kohdalla oli hyvällä tavalla loputtomalta tuntuva tanssiminen Metsästagella esiintyneen Beardyn täysillä hakkaavan psyketrancen, uv-dekojen ja valoshown keskellä. Onni suosi meitä muutenkin perjantaina: löydettiin maasta yhteensä 15 euroa, joka sijoitettiin erityiseen matkamuistoon: maailman söpöimpään puiseen pikkupiippuun! Yön mentyä ohi taas aivan liian nopeasti, kömmittiin matkasaunaamme lepäämään

Lauantaina saatiin elämämme tilaisuus, mahdollisuus kokea sitä aitoa ja oikeaa. Todellinen once in a lifetime -tapaus. Tästä alkoikin täysin odottamatta yksi ahdistavimmista ellei jopa ahdistavin, kamalin ja terapeuttisin tapahtuma mun elämässä. Hetkittäin ihan oikeasti menetin jo uskoni tästä selviytymiseen, olin jo täysin varma etten ikinä palaa ennalleni ja mietin tehneeni nyt sen vihoviimeisen töppäyksen ja elämäni virheen, muistojen ja tunteiden jyllätessä armotta päälle samalla kun mielikuvitukseni piirsi hirveitä verkkokalvoilleni. Aivojeni vihdoin luovutettua ja muutaman tunnin levottomaan horrokseen heräsin sunnuntaipäivään edellisyön jälkitiloihin ja usean päivän täysillä painamisen aiheuttamiin voimalla iskeneisiin laskuihin ja uupumukseen. Liinalla oli aikamoinen kestäminen mun hirveissä äksyilyissä, tiuskimisissa ja muissa olotiloissa, ja olen vilpittömästi pahoillani käyttäytymisestäni. Paljon unta, ruokaa, pohdiskelua, itsetutkiskelua ja semiraskaan kotimatkan (oikeasti Heinola, mitä vittua?) sisältäneen useita päiviä kestäneen palautumisen jälkeen päädyin tämän postauksen heti alkuun kirjoittamaani julistukseen: olen kokenut koko loppuelämäni suunnan muuttaneen minuus -käsitteeni ankaran ravistelun parempaan, ja sen myötä tunnen olevani vapaampi kuin koskaan.