Sunnuntaiaamuna 20.7. nostettiin Liinan kanssa järkyttävän painavat rinkka ja epätoivoisesti edes jotenkin katu-uskottavaksi naamioitu kirkkaankeltainen Pedigreen mainosreppu selkään, otettiin Mäntyharju-tekstillä (varalla toki muitakin kaupunkeja, kuten Suomen Chicago: Lahti) varustettu liftauskyltti kainaloon ja suunnattiin suositulle liftauspaikalle Caribian lähelle joitakin kilometrejä ennen Helsingin moottoritien alkua. Innostuneina nostettiin kyltti ja peukalot pystyyn jäätävässä auringon paahteessa ja alettiin odottamaan edes jonkinlaista liikennettä. Sunnuntaiaamulla ennen kymmentä liikkeellä olevien autojen lukumäärä oli lähes mitätön, mutta tämä seikkailuseurue ei ihan tosta vaan heitä hanskoja tiskiin. Jonkin ajan päästä ensimmäinen auto pysähtyikin, mutta kyseinen keski-ikäinen rouvashenkilö typötyhjän kauppakassipuntonsa (en ole varma oliko se juuri Punto, mut semmonen samantyyppinen taloudellinen pikkuauto kuitenkin) pelästyi nähdessään, että meitä onkin kaksi, sopersi ettei kahta kyytiläistä mahdu hänen autoonsa ja kaasutti pois. Ehkä se pelkäs meidän valtaavan sen auton ja ajavan sillä auringonlaskuun hylättyämme hänet jonnekin tienposkeen. Kaikenlaisia ajatuksia kaksi tällaista viattoman- ja kiltinnäköistä tyttöä saakin aikaan. Suhteellisen pian rouvan pakenemisen jälkeen toinen auto pysähtyi ottamaan meidät kyytiin ja autosta noussut mies aiheutti täysin hyvänlaatuisen "Whaaaaaat" -reaktion. Pietarsaaresta kotoisin oleva viidenkympin ylittänyt täydellisen rusketuksen omaava mies, jonka äidinkieli oli ruotsi. Hieman huonoa suomea voimakkaalla ruotsalaisella ja virolaisella aksentilla puhuva raksamies, jonka suurinpiirtein joka toinen sana oli hyvin virolaisittain lausuttu saatana -sana. Äijä oli todella hauska tapaus kertoilessaan pieniä vitsinpoikasia erikoisella ja erittäin viihdyttävällä puhetavallaan. Ensimmäinen kyyti tuli päätökseen viidenkymmenen kilometrin jälkeen Salon ABC Piihovilla kuskimme tien kääntyessä Pietarsaarta kohti.
Pikaisen vessatauon jälkeen raahattiin meidän "pieni" omaisuus tienposkeen ja nostettiin kyltti (peukaloita unohtamatta) ojoon. Keskipäivän tulikuuman auringonpaisteen kärventäessä täydellä teholla ihoa pidettiin urheasti jo nyt kipeytyneitä käsiä ojossa, autojen vain kiihdyttäessä ohi ja kuskien pudistellessa päätä, peukuttaen ja muodostaen ääneen sanaa Mäntyharju (ikäänkuin kyseinen kaupunki sijaitsisi ulkoavaruudessa tms.). Koska kukaan ei tuntunut haluavan pysähtyä tai edes harkinnut hiljentävänsä, otettiin kamat kantoon ja siirryttiin suurinpiirtein puolen kilometrin päässä olevalle kaukoliikenteen bussipysäkille toivoen sen olevan otollisempi paikka saada kyyti. Ehdittiin juuri ja juuri bussipysäkin katoksen alle, kun taivas pimeni sekunnissa ja päätti tiputtaa mehevän ukkoskuuron meidän niskaan, pysäkin lattia suorastaan lainehti vedestä jota tuli taivaalta kaatamalla. Jatkettiin liftaamista osittain katoksen suojissa ja ehdittiin jo innostua kun eräs auto kaarsi pysäkille, tosin tämä auto hiljensi vain kiihdyttääkseen renkaat ulvoen karkuun hiukan ennenkuin ehdimme sen luo. Erittäin hauskaa pikku jäynää kaatosateessa käytännössä keskellä ei mitään liftaaville. Kengät märkänä ja sään kylmettyä reippaasti ihmisten vain kaasuttaessa ohi päätimme hypätä seuraavaan Helsinkiin menevään bussiin, vaikka 22e/naama Salo-Helsinki -väliltä on aikast suolanen hinta maksaa. Expressbussin lähestyessä Kamppia tajusin jopa surkuhupaisaksi laskettavan faktan ja jolle Liina nauroi antaumuksella loppumatkan kerrottuani tajuntaani iskeneen tosiasian: olen matkalla Helsingin ydinkeskustaan kirkkaan keltapunaisen Pedigreen (joo, ihan oikeasti. Se koiranruokamerkki.) mainosrepun kanssa, joka suorastaan kruunasi mun hiukan jo reissussa rähjääntyneen ulkomuodon ja sai mut toivomaan, että voisin kaivautua maan alle itseeni kohdistuvan myötähäpeän vuoksi. Nostaessani kyseisen huomioväreissä vaikuttavan ihanuuden bussin matkatavaratilasta ja suunnatessani askeleeni Liinan perään kohti Kampin ostoskeskusta aloin miettiä, että mitäs me nyt tehdään? Pyritäänkö kohti Lahdenväylän alkua jatkamaan liftaamista (jo tämän ehdotuksen ääneen lausumisen aikana molempien päässä toistui lause "Eiiiii vittu, meinataaksme ihan oikeesti raahautuu jonnekki Suomen Chicagoon johtavan tien alkuun ja luultavasti könöttää siel sit loppuilta", koska usko kyytien saamiseen oli ainakin mulla loppunut tuntikausia sitten) vai katsotaanko ihan vaan suosiolla Onnibussin aikataulut ja koitetaan tunkee itsemme sen kyytiin ja toivottavasti vielä edullisesti.
Molempien hermojen ja mielenterveyden säästämiseksi puhelimen netin osoiteriville ilmestyi pikavauhtia onnibus.com ja ostamaan lippuja. Saimme toki ostettua yhteensä kymmenen euron liput, mutta kivana bonuksena saatiin viettää koko päivä, ilta ja alkuyötäkin retkikamppeiden kanssa Kampin pihalla, koska Kuopioon suuntava bussi lähti vasta yöllä kahdentoista hollilla. Ja kyseisestä bussimatkasta sai vielä kivan pikku ongelmaratkaisutehtävän bonuksena, sillä Onnibussin ensimmäinen lähellä meidän määränpäätä oleva pysäkki sijaitsi Heinolassa ja seuraava pysäkki oli vajaan sadan kilometrin päässä Mikkelissä meidän määränpään, Mäntyharjun, ollessa kätevästi siinä puolivälissä. Liinan ihana mummi muuttui meidän ritariksi kiiltävässä haarniskassaan ilmotaessaan hakevansa meidät Heinolasta. Pitkät tunnit urpoina turisteina Narinkkatorin laidalla istuessa mun pikkuflunssa paheni koko ajan ja olo kävi huonommaksi. Jäätävän pitkä odotus, mutta onneksi siinä oli aikaa jopa odottaa bussia täysin väärässä paikassa: me istutaan kaukoliikenteen terminaalissa, vaikka meidän bussi lähti Kiasman edestä. Liinan tajuttua tämän pienen probleeman meidän bussin venaamisessa ja molempia kohdanneen minipaskahalvauksen jälkeen tossu nousi hyvin vikkelästi toisen eteen, koska telttailu Narinkkatorilla sen jälkeen kun Onnibussin takavalot vilkuttavat meille rannalle ruikuttamaan jääneille, ei aivan noussut yöpaikkatoiveiden top-listan kärkeen. Lopulta meidän piiiiiiitkä odotus päättyi ja pääsin vajoamaan kaksikerroksisen bussin yläkerran penkille jonkinlaiseen kuumehorrokseen. Meidän jatkoyhteyden Heinolasta, eli Liinan mummin auton, viimein kääntyessä mökin pihalle olin jopa valmis vähän itkeä tirauttamaan Liinan mummin kertoessa, että keittiössä odottaa lämmintä ruokaa, jonka jälkeen pääsemme kellahtamaan mökin pihalla sijaitsevan asuntovaunun sängylle.
Ensimmäinen päivä mökillä meni multa ärsyttävästi lepäillessä, niistäessä suunnilleen kolmen minuutin välein ja yskiessä keuhkoja pihalle. Sain kuitenkin nauttia ihanasta ympäristöstä, kuten mielettömän puhtaasta ja suuresta järvestä, jonka rannalle mökki on rakennettu. Pääsin myös tutustumaan Liinan mielettömän mukaviin isovanhempiin, jotka tapasin ensimmäistä kertaa. Unohtamatta palettia hivelevää nautiskelua Liinan mummin ruokapöydässä! Miten mummit osaakin tehdä semmosta tietyn makuista ja törkeen hyvää kotiruokaa? Yksi mummien herkkuruokien salaisuus tosin paljastui meille: tuore lipstikka! Muut salaiset ainesosat taitaa ikävä kyllä jäädä vain mummien kansainväliseksi salaisuudeksi.
Tällä mökillä hermo lepää ja oltiin Liinan kanssa molemmat oikeesti tällaisen pienen hermoloman tarpeessa kaukana julkisivuremonteista, rikkinäisistä jääkaapeista (ja sinne mädäntyneistä ruoista, joita ei ole siivottu pois, koska kukaan ei uskalla avata jääkapin ovea sieltä tulevan hajupommihyökkäyksen takia, joka muljauttaa rautaisintakin vatsaa...), erimielisyyksistä ihmisten kanssa ja tunkkaisista kerrostaloluukuista, joissa apposen auki olevista ikkunoista huolimatta hiki roiskuu kuin Turkkilaisessa saunassa. Souturetki pienellä palkinnolla, joka odotti määränpäänä olevassa ihanassa pienessä kalliosaaressa, oli ehdottomasti mökillä vietetyn ajan kohokohta mulle, koska se muistutti kuinka paljon rakastan soutelua. Nuorempana soudin usein merellä Rymättylässä, parasta oli jos osui ruotsinlaivojen aaltoihin keinumaan.
Kolmantena päivänä mökillä muhun iski jäätävä odotus ja pieni jännityskin, hyvä että pysyin housuissani koska seuraavana aamupäivänä meidän kesäreissu suuntasi koko loman kohokohtaa kohti. Täältä tullaan Metsäfestival 2014, ootko sä valmis meihin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti