maanantai 20. lokakuuta 2014

Ruostunut syöpynyt hapettunut

No johan on tovi vierähtänyt edellisestä postauksesta, viikot ovat ihan vilisseet silmissä. Alkusyksyn sateisiin päiviin on mahtunut raivokasta opiskelua (tai siis se loppukiri ennen kokeita), ärsyyntyneitä mielialoja, väliaikaisratkaisuja (lähinnä pahvista ja jesarista), ideoita (ja muutama konkreettinen tekokin) toimivammasta arjesta, penninvenytystä ja vanheninkin tossa hiukan. Eli 23 vuotta pamahti mittariin, ensimmäinen lukiojakso suoritettu kunnialla loppuun ja sopuisan elämisen opettelua, en siis sanois et tämä syksy olis ihan pohjalla alkanut. 

Yritän nyt vakavissani ja syventyen muuttaa ajattelutapaani joiltakin osin, totuus itsestä nimittäin sattuu kun se läjähtää rumana päin naamaa. Ei oo oikeesti maailman helpoin asia myöntää, että on käyttäytynyt todella kusipäisesti, ollut ihan täys mulkku. Varsinkaan kun on ollut sitä yhdelle tärkeimmästä.


Hmmh, mua harmittaa et mun puhelimen kamera on ihan surkeessa kunnossa. Muuten kameran laatu ois varmastikin aika bueno, mut siellä linssin alla on kiva pikku sekoitus röökimurua, pölyä ja jotain määrittelemätöntä shaibaa, joten kaikki kuvat on ihan tuhruisia, harmahtavia ja utuisia. Tänä syksynä puut ovat olleet poikkeuksellisen upean värisiä, mutta niiden kuvaaminen on vain ja ainoastaan turhauttavaa, kun lopputulos on em. moskaa. 

Kiireisiä aamuja?




Voiks pallero olla enää yhtään söpömpi?
Hihihi.


PS. Miten rahankäyttöä voi oikeesti oppia?? t. Aina persaukinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti