Elämä tuntuu tällä hetkellä kantavan paremmin kuin vuosiin, mulla on pitkästä aikaa taas suunnitelmia lähitulevaisuuden varalle. Saatuani vihdoin ja viimein kuntoutustuen myöntävän jatkopäätöksen, on mun toimeentulo turvattu vuoden loppuun, eikä mun siis tarvitse stressata sitä päivästä toiseen. En ole vielä läheskään työkykyinen, joten se ei tällä hetkellä ole vaihtoehto. Ja tuskimpa tällä listallisella keskeytyneitä opintoja paljon työpaikkoja herukaan. Tämä kesä on varattu uusille kokemuksille, kuten mun ihka ensimmäisille Helsinki Prideille lauantaina ja loppukesästä häämöttävät Lawatanssit Kotkassa. Ja haluan ehdottomasti lähteä liftausreissulle (määränpää tuntematon?), koska viimekesäinen liftausneitsyyden menettäminen (Turku-Vaasa-Turku) sai mut hullaantumaan tähän matkustustapaan. Yksin en kuitenkaan uskalla enkä halua tien varressa seistä peukalo pystyssä, mut siks mulla on veteraaniliftaaja Liina matkassa mukana. Olen myös saanut kutsun eräälle mökille Etelä-Savoon, josta olen hurjan otettu ja iloinen. Lisäksi yleinen kaupungissa ja sen laitamilla seikkailu, pyöriminen ja hyöriminen tulee kuulumaan vahvasti tähän kesään. Tätä on jo tähän mennessä useasti harjotettu mm. Kupittaanpuistossa, josta kerroin aikaisemmassa postauksessa. Tähän kesään kuuluu toivottavasti myös muutto uuteen kotiin, jos vaan löydetään Liinan kanssa sopiva asunto. Yksi asunto on jo tavallaan varattu meille, odotellaan vaan tietoa vuokran suuruudesta. Eli nyt kaikki laittaa sitten sormet ja varpaat ristiin ja toivoo, että kyseinen unelma-asunto on meidän kukkarolle sopiva! Mulla on nimittäin puolet tavaroista jo pakattu muuttolaatikoihin odottamaan kantamista uuteen alkuun!
Syksyllä mua odottaa Turun iltalukion penkki ja mun sormet syyhyää jo päästä takaisin kouluun. En malttais millään odottaa! Puhtaita konseptipapereita uusiin kansioihin, täsmällistä muistiinpanojen kirjoittamista ja uuden oppimista. Odotan jopa kotiläksyjä, tosin tästä saatan myöhemmin syksyllä alkuhuuman hälvettyä olla vähän toista mieltä, kun hukun tehtäviin, joiden palautus on seuraavana päivänä ja tajuan tämän illalla kello yhdeksän. Aion vakaasti vihdoin saada suoritettua tutkinnon loppuun ja tällä kertaa mulla on todella vahva usko siihen, että onnistun, koska iltalukion opiskelutyyli on kuin mulle räätälöity: oppitunnit ovat illalla eikä illat ole liian pitkiä, sekä koulun pitkä historia kuntoutuvien opiskelijoiden kanssa yhdistettynä joustavuuteen ja ymmärtäväisyyteen. Koska saan pitkälti opiskella omaan tahtiini oman vointini mukaan, en pääse ainakaan niin helposti ja peruuttamattomasti tipahtamaan kärryiltä toisin kuin "normaaleissa" lukioissa ja ammattikouluissa, niin eihän mulla ole muuta mahdollisuutta kuin onnistuminen! Koska keskimääräistä korkeampi älykkyyteni (itsekehu haisee!) ja helposti oppiva ja omaksuva luonteeni takaa ainakin semihyvän menestyksen opinnoissa ja aikaisemmat opinnot sabotoineet tekijät (aamuheräämiset ja paikan päälle raahautuminen, vointiini nähden liian pitkät ja raskaat päivät sekä täysin joustamattomat aikataulut) ovat käytännössä katsoen kokonaan poissa, on mun valmistuminen lähes satavarmaa ja sekös lisää motivaatiota, joka taas lisää onnistumisprosenttia! Hieman harmittaa, etten keksinyt tätä vaihtoehtoa aikaisemmin, mutta ehkä on parempikin, että tämä tapahtuu juuri tässä elämänvaiheessa, kun tunnen itseni ja voimavarani paljon paremmin kuin muutama vuosi sitten, puhumattakaan teinivuosista. Nyt pitäisi kesän aikana alkaa tutkimaan mahdollisia korkeamman asteen tutkintoja, joihin tähtään lukion jälkeen, jotta pystyisin lukiossa tekemään mahdollisimman hyödyllisiä kurssivalintoja jatkoa ajatellen. Tähän mua kannustaa Kelasta saatava jopa 350 euron vuosittainen tuki lukion oppikirjoja ja muita opiskelumateriaaleja varten, jos mun suunnitelma korkeakouluopinnoista ja sen jälkeen mahdollisesta työllistymisestä tutkinnon puitteissa on minun itseni, omalääkärini (jonka lausunnon siis tarvitsen kyseisen tuen hakemiseen) ja Kelan edustajien mielestä realistinen ja täysin saavutettavissa oleva. Tästä ja muista virastojen yms. tarjoamasta tuesta (niitä ei pahemmin mainostella missään, mulla ei ollut aavistustakaan et mulla on mahdollisuus hakea tällaista) sain tietää ASY-kokouksessa (kuntoutuksen asiakasyhteistyö), jonka Turun kaupungin kuntoutus- ja asiakasyhteistyökordinaattori järjesti ja johon osallistui mm. Kelan, sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja opetustoimen edustajat. Suosittelen ehdottomasti hakeutumaan tänne, jos tulevaisuuden suunnitelmat on täysin auki tai tiedät mitä haluat, mutta et sitä miten sen parhaiten toteuttaisit.
Mulla on siis vihdoin suunta elämässä ja vaikka matka tulee varmasti olemaan heilahteleva ja mutkikas, olen menossa kuitenkin ylöspäin. Silloin tällöin postailu elämässä (ja vähän pienemmissäkin asioissa) siis palkitaan, vaikka joskus usko tuntuukin loppuvan. Aurinkoiset intiaanihellepäivät sais tosin tulla vikkelästi takas tähän jäätäväksi muuttuneeseen kesään. Mut hei, mä kyllä jaksan odottaa! Ehkäpä tämäkin odottelu palkitaan pikapikaa, tai mä lähden ilmastopakolaiseks etelään.
Ps. Näin tänään maailman makeimman pörröisen kanan, jolla oli ihan päällikkö afron kaltainen höyhenpörrökasa päässä. Kiran mielestä se oli ihan mun näkönen ja taapertaminenkin oli yhtä haparoivaa kuin mulla, joten hän nimesi sen kanan Marsupilamiksi mun mukaan. Olen otettu!
